Kaikkien joukkueiden harjoitustoiminta keskeytetään toistaiseksi myös välittömästi

12.03.2020

Salibandyliiton hallitus on päättänyt pysäyttää kaikki Salibandyliiton sarjat perjantaista 13.3.2020 lähtien koronaviruksen COVID-19 takia.

Pääsarjojen eli miesten ja naisten Salibandyliigan sekä miesten toiseksi korkeimman sarjatason, Divarin osalta sarjatoiminta pysäytetään toistaiseksi. Sarjojen loppukaudesta tiedotetaan erikseen perjantaihin 20.3.2020 mennessä.

Muiden Salibandyliiton valtakunnallisten ja alueellisten sarjojen osalta (juniorit, aikuiset, seniorit, erityisryhmät) sarjatoiminta pysäytetään eli pelikausi loppuu välittömästi kauden 2019-20 osalta. Salibandyliitto tiedottaa kuluvan salibandykauden ennenaikaiseen päättymiseen liittyvistä toimenpiteistä ja seurauksista maaliskuun loppuun mennessä.

Seurat, vanhemmat ja pelaajat voivat päättää harjoittelun jatkamisesta ja siihen osallistumisesta oman harkintansa mukaan elleivät terveysviranomaiset toisin ohjeista. Suosittelemme seuraamaan Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ohjeita ja tiedotteita osoitteessa www.thl.fi.

Salibandyliitto suosittelee, että toukokuun loppuun mennessä järjestettävät turnaukset ja leirit perutaan tai siirretään myöhempään ajankohtaan.

Teksti: Salibandyliiton tiedote

- - - - - - - - - - - -

Samalla seuran hallitus on tehnyt päätöksen, että kaikkien joukkueiden harjoitustoiminta keskeytetään toistaiseksi myös välittömästi. Tiedotamme toiminnan jatkumisesta kun sen aika on.

Sami Virtanen,
puheenjohtaja

10.09.2020Fanituotevalikoima täydentyi
04.09.2020Latvian maajoukkuehyökkääjät KaPan paitaan
02.09.2020Nuorison höntsäsäbät alkavat uusina vuoroina!
30.08.2020Junnujoukkueiden harjoitukset käynnistyvät
12.08.2020Naisten kausi käynnistynyt harjoituspeleillä
20.05.2020Sporttikoulua jälleen kesäloman alkuun lapsille!
15.05.2020Miesten joukkueiden try-in harjoitukset kesäkuussa
30.04.2020A-Tytöt lähtevät tavoittelemaan SM-sarjapaikkaa
10.04.2020Kauden 2020-2021 joukkueet tiedossa
12.03.2020Kaikkien joukkueiden harjoitustoiminta keskeytetään toistaiseksi myös välittömästi

Siirry arkistoon »